Kuka minä oikein olen?
Pyörittelen tätä lausetta mielessäni miettien kukahan minä oikeasti olen ja miten pukisin itseni sanoiksi. Olen 20- vuotias naispuolinen ihminen, minä kuulen, näen, tunnen, maistan ja koen kuten muutkin ihmiset. Päiväni tuntuvat aina erilaisilta. Toisena päivä olen pirteä ja vaikka kuinka vähän nukun se ei tunnu vaivaaman minua, mutta haluni syödä on suuri. Söin taas yhden päivän ruoat yhdeltä istumalta. Toisena päivänä taas tunnen itseni niin masentuneeksi, että maailma saisi vain kadota ja minä sen mukana. Vaikka kuinka paljon nukun se ei tunnu olevan tarpeeksi. Nyt syön monen päivän ruoat yhden päivän aikana. Mieleni tekee niin paljon oksentaa taas, vessanpönttö näyttää niin houkuttelevalta. Olen jo viittävaille työntämässä sormia kurkkuuni kunnes peräännyn äkkiä kauhuissani. Miten pystyin edes ajatella sitä kamalinta tunnetta maailmassa.. Ilta kääntyy jo melkein yöhön ja minä istun koneella vieläkin katsoen samalla televisiota. Päässäni pyörii, vartaloni on aivan rento ja tuntuu kuin nukahtaisin pystyyn. Rakastan tätä unilääkkeiden tuomaa tunnetta, kerrankin tunnen, että pystyisin nukahtamaan. Hetkeksi kaikki, koko maailma ja tajuntani tuntuu hellittävän, katoavan. Mutta miten pystyn enään nukkumaan tämän jälkeen? Olen taas turvautunut hätävara unilääkkeisiin kolmannen kerran tällä viikolla. Onko kyse siitä,että haluan nukkua vai siitä, että haluan tuntea sen huumaantuneen tunteen, joka tulee sen seurauksena?
Olen hieman erilainen tai ainakin koen olevani. Ihmiset ympärilläni jaksavat kysyä minulta vieläkin vuosien jälkeen oletko varma,että pidät omasta sukupuolestasi? En kuitenkaan halua leimata itseäni, joten en vastaa. Miten voin olla varma? Kun en ole varma mistään muustakaan. Minun sisälläni asuu kaksi erilaista persoonaa, jotka tappelevat olemassa olostaan. Ensimmäinen persoona on mukava, sosiaalinen ja elämän haluinen fiksu ihminen, mutta toinen persoona on viekas, ilkeä ja ennenkaikkea houkutteleva. Tämä toinen persoona kuiskaa minulle sanoja korvaani, "Syö enemmän, kukaan ei näe", "Sinusta ei ole mihinkään, olet pohjasakkaa", "Jos et olisi elossa maailma olisi parempi paikka". Tämä persoona on minun sairauteni. Hän istuttaa vääristyneitä ajatuksia tajuntaani, vaikeuttaa elämääni ja lannistaa tahtoani. Vuosien jälkeen olen oppinut elämään tämän persoonan kanssa ja oikeastaan omalla kierolla tavallani pitämäänkin siitä. Nykyään oikeastaan pelkään, että kaiken jälkeen kun tämä persoonani on kadonnut mitä minusta jää jäljelle? Pystynkö jatkamaan eteenpäin? Kun en ole enään sairauteni vanki olenko siltikään vapaa? Tulenko koskaan olemaan normaali?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti